Mikko Savelius

Kaikki blogit puheenaiheesta Herkkutatti

Herkkutattikastike

Herkkutattikastiketta olen perinteisesti tehnyt grillikauden aikana ja erityisesti silloin, kun kaupasta saa kevätsipulia. Nyt sitä saa ja jo peräti kotimaista. Kevätsipuli on nimittäin tässä kastikkeessa yhtä keskeinen valmistusaine kuin herkkutattijauhe.

 

Valmistusaineet lisäysjärjestyksessä:

Tätä et ole koskaan maistanut

Olen tehnyt joitakin kokeiluja sienijauheen käytöstä leivän leivonnassa. Ensimmäiset kokeilut tein ruisleipäaineksen ja herkkutattijauheen kanssa. Viimeisimpään käytin sämpyläjauhoja ja herkkutattijauheen lisäksi hieman suppilovahverojauhetta. Se onnistui niin hyvin, että asian kehtaa jo julkistaa. Jatkan tietysti hiljakseen kokeiluja, mutta leipää ei voi syödä määrättömästi enkä vielä tässä vaiheessa halua sitä pakastaa.

Sienestyskurssi julkaistu

Vaikka tämä sienivuosi on toistaiseksi ollut aika kehno, on vielä pientä toivoa. Viime vuoden elokuu oli Kaarinan Yltöisissä ennätyskostea, sademäärä 216 mm, kun tämän vuoden vastaava oli vain 26 mm, keskiarvo vuosina 1981 - 2010 80 mm. Oma herkkutattisaaliini tänä vuonna on toistaiseksi ollut noin 10 litraa. Vanhaa varastoa tosin on jauheena useiksi vuosiksi.

Sienitiedustelua

Kävin tänään tutulla metsätiellä, jonka varrella viime vuonna kori tuli täyteen herkkutattia parhaimmillaan viidessä minuutissa. Nyt kori täyttyi tuskin puolilleen tunnissa. Kanttarellia löytyi yllättävän paljon, mutta suurin osa oli niin pientä, että jätin ne vielä kasvamaan. Ainakin pari viikkoa aion odottaa niiden kasvua.

Muutaman punikkitatin ja haperon lisäksi metsään jäi kuvissa näkyvä outo tatti. Yritin googlailla, mutta lähellekään sopivaa ehdokasta ei löytynyt.

Kori täyteen yhdellä silmäyksellä ja vaarallisia metsäteitä

Kori täyteen yhdellä silmäyksellä

Päivän ensimmäinen sienestysreissu loppui lyhyeen korien vähäisyyden takia. Alueelle jäi monta hyvää kohtaa tutkimatta.  Oli minulla autossa lisää koreja, mutta olin jättänyt auton noin kilometrin päähän parhaimmasta paikasta. Parhain siis aikaisempien vuosien perusteella, sillä paikka  on minulle hyvin tuttu. Kävelin parhaimmalta paikalta noin 200 m ja hieman eri reittiä takaisin. Se oli sitten siinä, korit täynnä. Olisi sieltä varmaan saanut vaikka 10 korillista.

 

Julkaise syötteitä